Ylivieskan kaupungin kulttuuripalveluiden äänentoistojärjestelmä oli tulossa tiensä päähän. Arva Audio auttoi uuden äänentoistojärjestelmän hankkimisessa rautaisella ammattitaidolla. Hankinta toteutettiin 6.6.2024.
”Edellinen äänentoistojärjestelmämme oli yli kymmenen vuotta vanha, ja sen äänenlaatu alkoi olla jo heikentynyt. Vaikka yritimme virittää järjestelmää, se ei enää toiminut kuten ennen. Tässä vaiheessa tuli selväksi, että tarvitsimme täysin uuden, huippuluokan äänentoistojärjestelmän”, Ylivieskan kaupungin kulttuuripalveluiden käyttöpäällikkö Antti Palo kertoo.
Valintaprosessissa yksi tärkeimmistä tekijöistä asiakkaalle oli toimitusaika. Toimittajien toimitusajoissa oli yllättävän suuria eroja.
”Koska olemme kunnallinen toimija ja hankkeessa oli käytettävä tietty määrä rahaa tietyssä aikarajassa, pitkät toimitusajat eivät sopineet meille. Arva Audion toimitusaika, joka oli vain muutama kuukausi, oli merkittävä etu verrattuna yli puolitoista vuotta kestävään toimitusaikaan muilta toimittajilta. Myös järjestelmän visuaalinen ilme ja hintataso olivat tärkeitä valintakriteereitä”, Palo toteaa.
Sujuva asennus
”Arva Audion asennus oli sujuva ja ammattimainen. Oulun Kongressitekniikka hoiti asennuksen viikon aikana, ja Arva Audion Tuomas oli koko prosessin ajan mukana, mikä varmisti, että kaikki sujui mutkattomasti. Asennuksen jälkeen Arva Audio/Oulun Kongressitekniikan Juha Kari vielä viritti järjestelmän täydellisesti, joten saimme sen toimimaan juuri haluamallamme tavalla”, Palo kuvailee asennuskokemusta.
Hyvää palautetta
Asiakas on saanut uudesta järjestelmästä pelkästään positiivista palautetta. Aiemmin elokuvissa puheen kuuluminen oli heikkoa. Tämä korostui etenkin suomalaisissa elokuvissa. Huonosta puheen kuulumisesta tulikin ehdottomasti eniten palautetta elokuvakävijöiltä.
”Nyt uuden d&b -järjestelmän myötä, nämä ongelmat ovat poissa, ja ääni kuuluu kirkkaasti ja tasaisesti. Järjestelmän avulla jopa pienetkin äänenlaadun virheet ovat helposti kuultavissa ja korjattavissa, mikä on parantanut työskentelyä”, Palo kertoo.
”Erityisesti elokuvien ja konserttien äänentoistoon uusi järjestelmä on tuonut merkittäviä parannuksia. Keskikaiutin AL90 on ollut erinomainen lisä, sillä sen ansiosta elokuvien puheäänet kuuluvat selkeästi ja eroteltuina”, hän jatkaa.
Arva Audion asiakaspalvelu ja täysi onnistuminen
Antti Palo arvostaa Arva Audion asiakaspalvelua, joka on ollut koko prosessin ajan hyvällä tasolla. Yhteydenpito on jatkunut myös asennuksen jälkeen.
”Asennuksen jälkeen Tuomas on ollut aktiivisesti yhteydessä varmistaakseen, että kaikki toimii kuten pitääkin. On ollut mukavaa, että vaikka asennus on jo valmis, he ovat edelleen kiinnostuneita siitä, miten järjestelmä toimii. Tämä jatkuva yhteydenpito ja huolenpito ovat olleet todella arvostettavia”, Palo summaa.
”Uusi äänentoistojärjestelmä on ollut täysi onnistuminen. Käyttäjäkokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia, ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, kuinka Arva Audio on hoitanut niin tuotteen kuin palvelunkin”, Palo tiivistää lopuksi.