Jyväskylän messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on tunnettu monipuolisista tiloistaan, jossa yhdistyvät messuhallit ja kongressitilat. Messukeskuksen kongressipuolen 1 200-paikkaisessa Encore-salissa tehtiin merkittäviä uudistuksia, joiden yhteydessä päätettiin uusia myös tilojen äänentoistojärjestelmät. Remontin myötä Jyväskylän Messuilla heräsikin ajatus, että samalla voitaisiin panostaa myös messuhallien äänentoistoon hankkimalla omat äänentoistolaitteet, mikä vähentäisi ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden käyttöä ja toisi samalla taloudellista hyötyä. Tämän vision toteuttamiseen Jyväskylän messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki valitsi Arva Audion, joka oli mukana toteuttamassa sekä Encore-salin että messuhallien äänentoiston uusimisen.
Äänentoistolaitteiden demoaminen selvensi valmistajan valinnan
Uusien äänentoistolaitteiden valinta alkoi useiden eri valmistajien tuotteiden vertailulla ja demoamisella messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin tiloissa. Jyväskylän Messukeskuksen tekninen tuottaja Jyrki Vikström kertoo, että d&b audiotechnik oli hänellä jo pienenä ennakkosuosikkina aikaisempien kokemusten perusteella. Demovaihe vahvisti tätä tunnetta ja avasi silmät sekä korvat – d&b kuulosti tiloissa erinomaiselta ja yrityksen tekniset ratkaisut sopivat erinomaisesti Paviljongin tarpeisiin. “Loppujen lopuksi päätös oli aika helppo omalta kohdalta ja sen pystyi tekemään heti demon jälkeen” Jyrki tiivistää prosessia.
Lisäksi tärkeä tekijä uutta äänentoistojärjestelmää valittaessa oli myös laitteiston jälleenmyyntiarvon säilyminen, kun kyseessä on merkittävä investointi. “d&b:n jälleenmyyntiarvo on todella hyvä, mikä oli myös yksi huomioon otettava tekijä päätöksenteossa”, Jyrki kertoo.
Tekninen toteutus nousi keskeiseksi valintakriteeriksi
Demovaiheen lisäksi valinnassa vaikutti ratkaisevasti järjestelmien tekniset ominaisuudet. Encore-salissa järjestetään Jyväskylän Sinfonian konsertteja, mikä asettaa omat vaatimuksensa äänentoistojärjestelmälle. d&b audiotechnikin kyky toteuttaa kardiodisuunta-kuvio koko taajuuskaistalla mahdollistaa sen, että taaksepäin soivuus on lähes nollassa mikä on erityisen tärkeää Sinfonian konserteissa. Näin ollen kaikki mitä lavalla kuulee, tulee salista pelkkinä heijastuksina, eikä kaiuttimien kautta.
Encore-salin äänentoistoon valittiin d&b:n SL-sarjan lattiasubit, jotka demovaiheen perusteella toimivat pitkässä salissa paremmin kuin lentävät subwooferit tai näiden yhdistelmät. “Meille oli tärkeää, että subit eivät tuottaneet ylimääräistä melua lavalle. d&b:n ratkaisut toimivat erinomaisesti, ja Array Processingin myötä pitkän salin eturivin ja hattuhyllyn äänenlaatu on lähes täsmälleen sama”, Jyrki kertoo.
Käyttökoulutuksessa sukellettiin syvemmälle d&b:n maailmaan
Kokemus d&b:n järjestelmistä syveni entisestään Saksassa järjestetyn käyttökoulutuksen myötä. Kolme päivää kestäneessä koulutuksessa päästiin oppimaan paljon uutta ja vertailemaan d&b:n eri sarjoja. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli XSL-sarjan ja V-sarjan vertailu. “Kun kuuntelimme V-sarjaa ja XSL-sarjaa, ei ollut epäilystäkään, että XSL oli meille oikea valinta”, Jyrki muistelee.
Koulutuksessa korostettiin myös d&b:n filosofiaa: äänenlaadun arvioinnissa ei keskitytä pelkästään mittaamiseen vaan erityisesti siihen, mitä korvat kuulevat. Tämä periaate resonoi erityisesti Jyrkin kanssa, joka on työskennellyt äänentoiston parissa yli 30 vuotta.

Erinomainen palaute on vahvistanut oikean valinnan
Jyväskylän Messukeskus on saanut runsaasti kiitosta ja kehuja uudesta äänentoistojärjestelmästä. Encore-salin äänenlaatu on saanut erityisesti ylistystä, ja kävijät ovat usein ihmetelleet, kuinka erinomaisesti järjestelmä soi. “Paras palaute oli, kun vierailevat teknikot kysyivät, mikä tämä PA on, koska se soi todella hyvin”, Jyrki tiivistää saatua palautetta.
Messuhallien puolella, jossa tilan akustiikka on haasteellisempi suuren kuutiomäärän johdosta, siirrettävä äänentoistojärjestelmä on toiminut niin ikään erinomaisesti. Tiloissa on järjestetty esimerkiksi erilaisia festivaaleja, seminaareja ja lukuisia yritystapahtumia, joissa backstage on sijoitettuna heti lavan taakse. Uusitun äänentoiston ansiosta soitettava setti ei kuulu ollenkaan taaksepäin, mikä mahdollistaa normaalin juttelun backstage-alueella. Lisäksi messuhallia ympäröivällä alueella on useita kerrostaloja, minkä johdosta ratkaisu, jonka avulla ulospäin menevä vuoto saadaan mahdollisimman pieneksi, oli tärkeää.
Ylistävän palautteen lisäksi Jyrki nostaa esille järjestelmän erinomaisen toimivuuden käytännössä. Hallipinnassa riggaaminen on nykyisen järjestelmän ansiosta hyvin nopeaa ja helppoa, mikä säästää selvästi aikaa myös työtunneissa.
Yhteistyö Arva Audion kanssa on ollut ensiluokkaista
Äänentoistojärjestelmän uusiminen toteutettiin yhteistyössä Arva Audion kanssa, ja kokemus yhteisestä hankkeessa on ollut ensiluokkainen. Arva Audion Juha teki loistavaa työtä yhdessä ääniteknikko Riku Jaron kanssa niin demoamisessa kuin valitun äänentoistokokonaisuuden virittämisessä. “Heidän kanssa oli todella mukava tehdä yhteistyötä, eikä meille jäänyt mitään muuta kuin pelkkää positiivista sanottavaa Arva Audion toiminnasta”, Jyrki toteaa.
Sujuva projekti ja runsaasti kiitosta kerännyt lopputulos
Jyväskylän Messukeskus on ollut erittäin tyytyväinen uusittuun d&b audiotechnikin järjestelmään. Kokonaisuudessaan projekti on ollut suuri menestys, ja Jyväskylän messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on saanut positiivista palautetta niin asiakkailta kuin vierailijoiltakin. Arva Audion asiantunteva palvelu, yhdistettynä d&b audiotechnikin huipputeknologian kanssa, on tuottanut Jyväskylän Messukeskukselle entistä paremman äänentoiston, joka palvelee sekä messuja että konsertteja erinomaisesti.